Hei,

Tätä artikkelia kirjottelen Kannaksen metsästysyhdistyksen ”majalla”, josta löytyy siis kaikki kahvinkeittimestä mikroon. Janne yllätti minut kotimatkallaan, kun nousin pellolta tielle, ja tämän jälkeen olikin sauna, lämmin tupa, pelit ja pensselit.

Imatran hotelliin oli tosiaan päästävä huoltamaan ja kuivaamaan kalustoa. Kun Scandicin Valtionhotelliin sitten pääsin kirjautumaan hyvissä ajoin iltapäivällä sain vastaanoton Sirpan, muistaakseni, avustuksella hotellista käyttööni kuivaustilan varusteilleni. Hieman märkää kuivemmat varusteet ripottelin ympäri hotellihuonetta ja kylpyhuonetta.
Ehdin kuitenkin mehevän hampurilaisen vetäistä ennen nyrkkipyykkiä, joka onnistuikin hienosti, kun huone oli varustettu ammeella. Kolmannella pesuveden vaihdolla alkoi vesi kirkastua sen verta, että päätin pyykin olevan kuivausta vaille.

Seuraava aamu alkoi tuhdilla hotelliaamiaisella ja tavaroiden keräilyllä hakua varten. Jorma Torvinen, josta onkin tullut retkelleni merkittävä tukipilari, saapui hotellille kärryineen. Kalusto kyytiin ja marketin ruokatäydennyksen jälkeen Saimaan Sportin tiloihin hiotuttamaan ja voitelemaan sekä ahkio että sukset. Juha ja Johannes saivatkin pinnat niin liukkaiksi, että oli todella ilo lähteä jatkamaan retkeä luistavalla kalustolla.

Kiitokset vielä jätkille hyvästä työstä ja retkeni tukemisesta ammattitaidolla ja voidepurkilla.

En halunnut toistaa virhettäni Vaalimaalta, jossa saatoin suksien ja ahkion pohjat nilelle jo retken aluksi ylittämällä sepelöityjä teitä, vaan pyysin Jormaa ajamaan minut taajaman murskeita väistääkseni sen ulkopuolelle. Kupariin päin se taisi olla muutaman kilometrin, josta sitten löytyi sopiva levike täyttää ahkio ja jatkaa vetoja. Taas partio paikalle ja kommentoi heti silmäkulmat hymyssä, ettet meinaakkaa hiihtää koko matkaa.

Kiitokset Jorma sinulle suuresta avusta.

On se erikoinen miten se tulee käsinkosketeltavaksi tämä raja-asia. Se on jotenkin ollut länsipuolelta maata katsottuna poissa mielestä. Kuitenkin leiriä pystyttäessä naapurin puolelta kajahteli sarjat ampumaradalla sarjatuliaseesta ja väliin mossahti joku karkeampaa kaliiberia. Lopettivat sentäs kuudeksi, jotta pääsin asettumaan mukavammin makuupussiin.

-Jukka