Hei,

Lepoa. Sitä ruppi ois vaille enenevissä määrin. Ei ole yhdestä lepopäivästä vielä ennallistajaksi, mutta pikku palauttajaksi kyllä. Kun saa asettaa itsensä lämpöisen suihkun alle, lauteille, valmiiseen ruokapöytään hyvässä seurassa,
niin jossei ilon tunnetta ala tuntua, olisi harkittava keskeytystä. Edelleenkin istun kumarassa teltassa ja sulattelen lumesta ruokavesiä termoksiin.

Iltahämärässä saavutin sovitun tien Onkamossa, ja jo muutaman mutkan takaa tulivatkin esiin Saku ja Eija. Ovat tutut ja luotettavat huoltojoukkoni sekä ystäväni. Olivat lähteneet jälleen matkaan Seinäjoelta huoltamaan hiihtäjää. Jo autossa odottivat kahvit, munkkirinkilä, banaani ja mehua välittömän palautumisen käynnistämiseksi.
Kyllä oli ilo taas nähdä heitä ja ajaa siitä paikasta vuokramökkiin Sallatunturille. Jälleen valmiiseen pöytään kanavuoan ja perunoiden kimppuun. Kävin kuitenkin enimmät huuhtelemassa pikasuihkussa, että pöytäseura ei säikähdä.

Kaunis kattaus viineineen tosiaan sai niin tolaltaan, etten edes muistanut kuvata kattausta. Harmittaa vieläkin. Menee kyllä herkullisen tuoksun ja maun piikkiin. Onneksi Eija kuvasi seuraavan päivän kattauksen ja nämä artikkelin kuvat ovatkin hänen ottamiaan. Vaikka söinkin ähkyyn niin jääkaapissa oli jälkiruokaherkku Etelä-Pohjanmaalta: Piimävelliä! Äiteeltä tekstarilla korvesta tilattu ja nyt se oli siinä edessäni kotijuuston ja rusinoiden kera, vehnäjauho-kananmuna klimppeineen ja riisineen keitettynä piimään/viiliin. Tummaa siirappia päälle ja vot! Hyvä ruoka ja seura on parempi mieli. Kiitokset teille!

Ruuan päälle saunaan, jonka jälkeen raahauduin yläkertaan patjalle. Avasin ikkunan ja sammutin patterin. Tuli uni.

Aamulla hokasin huoltoa miettiessäni kysyä viereisen hiihtokeskus Salla Skiresortin välinevuokraamosta voitelupalvelua. Onnistui molemmille suksille ja ahkiolle. Olin niin tyytyväinen, kun oli pari murhetta vähemmän kaluston kunnostamisessa.
Ystävällinen henkilökunta tarjosi pitovoiteen ja jäätymisen estoa mukaani. Paljon kiitoksia näistä.

Eija parsi liipso- villakintaan ja merinosormikkaan. Saku kyyditsi mua suksien ja kauppatavaroiden hakuun. Ahkioon pakattavien täydennysten määrä pöyristytti taasen. Juuri ja juuri laitakankaat ja sidontaremmit riittivät, ja kun pulkkaa sitten päätylenkeistä nostettiin ulos niin karkeata oli kielenkäyttö. Mahtoi painaa taas sen 75-80 kiloa.

Ajellessamme Sakun kanssa takaisin noutopisteeseen, tuntui se hankalalta. Kuten muiltakin lepopäiviltä lähtö. Saada taas mielen puoli siihen asentoon kuin Moilasen Heikillä tornitalon perustusmonttuun katsoessaan, että: ”Siitä se taas lähtee.”

-Jukka