Moi

Nellimiin saavuin päivää ennen huoltojoukkojen saapumista paikkakunnalle, joten mikä olisi parempaa kuin ottaa paikallisessa hotellissa suihku ja istua odottamaan viihtyisään aulaan irlantilaisen kahvin kanssa päivällisbuffetin kattamista. Vaikka odotus tuntui toivottoman pitkältä niin, kun olin kuvat lähettänyt serverille ja puhtaaksikirjoittanut artikkelitekstin, niin sai jo käydä salaattipöydän kimppuun, josta lämpimiin ruokiin ja tasoitus vielä jälkiruoalla. Enpä muista yhtä tiukkaa ähkyä, en joulunakaan.

Hotellilta ähelsin kiitollisin mielin hämärähiihtoa Paatsjoen sillan läheisyyteen, jonne pistin teltan. Aamu valkeni upean aurinkoisena ja parin laulujoutsenen lipuessa joen vastarantaa. Kun sitten muutaman kilometrin jälkeen pohjoista kohti hiihdettyäni vastasin
puhelimeen, niin en olisi tyytyväisempi sillä hetkellä olla, koska haku lepopäivien viettoon oli vartin päässä. Antti Kamppila, ystäväni ja vaelluskaveri vuosien takaa oli ottanut Erkki-veljensä mukaan ja nyt oli ilo tavata heidät kaukana kotoa Inarin itäpuolen takarajalla. Jälleennäkemisen maljan ja voileipien jälkeen ajettiin vuokramökille, jossa palauttelisin ja huoltaisin kaksi päivää ennen viimeistä etappia. Kaksi ja puolipäivää meni äheltäen jatkuvasti täyden vatsan kanssa rennietä nappaillen. Saunomista, syömistä, kaupassa käyntiä, huoltoa, kahvittelua kotijoukkojen leivonnaisilla ja nukkumista. Sukset sain järjestetyiksi voiteluun Johannes Visurille Ivalon Sportiaan. Niistä tulikin hyvät ja kun pitokarvan vaihtokin onnistui, niin hyvin tyytyväisenä saamastani palvelusta suuntasin autolle ja miesten kanssa lounasbuffeelle.

Onnistuin saamaan Ivalosta fysioterapeutille ajan ja tunnin hieronta keskitettiin jalkoihin, lonkankoukistajiin, pakaroihin ja hartioihin. Olisin halunnut kädetkin hoidon piiriin, mutta kaikkea ei tuntiin saa mahtumaan. Olen yrittänyt matkan varrella saada aikaa varmaan viidelle hierojalle lepopäivien aikana, mitta pitäisi tietää kulkunsa kahden viikon päähän, joka tällä seikkailulla ole onnistunut.

Meillä oli päivittäisen kaupassa käynnin johdosta jääkaapissa ja vatsoissa niin paljon ruokaa, että ainoa oikea asento syönnin päälle oli vaateri. Ihme ja kumma ruoansulatus jauhoi omalla tutulla rytmillään, eikä metsässä näin ollen koitunut ongelmia.

Yksi asia, joka Sallan lepopäivänä oli erittäinkin painanut mieltäni, mutta sai tuolloin ratkaisun. Nimittäin työnantajalleni Siemens Energy esittämäni reissun 65 päivän kestoaika ja erityisesti sen riittämättömyys. Olin tietenkin järjestellyt tuon keston parhaan sen hetkisen tietoni mukaan, mutta Suomen sydäntalvi, topografia, kuormasto ja oma optimismi lisäsivät oman aikakertoimensa ja viimeistään reissun puolivälin paikkeilla tiesin etteivät päivät riitä. Sallatunturin mökiltä lähestyin siis esimiestäni Markku Liljelundia sähköpostitse ja jo muutaman hetken kuluttua sain niin hienon vastauksen, että en ikinä unohda sitä. Rajahiihto sai siten venyä tuohon 90 päivä mittaan. Tämä tieto on ollut merkittävimpiä kannustimiani loppuosan pakkasissa,
tuiskuissa ja loputtomissa mäen tömpäreissä. Kiitos Siemens Energyn johto ja kollegat!

Nellimin lepopäiviä kruunasivat jokapäiväinen saunominen, seisova pöytä, äijäkeitot ja pohjanmaan miesten ystävävyys. Kiitos Antti ja Erkki hienoista puitteista ja ajastanne! Kiitokset myös kotiväelle, mummulle, Emilialle ja Olivialle pakkauksista ja leivonnaisista. Myös Sakun hylsy-ja kiintoavainsarjat auttoivat huoltamisessa, kiitokset jälleen.
Matka jatkuu viimeiselle etapille Nuorgamiin.

-Jukka