Tervehdys,

Oli mukava saada huolto-/eväspaketti hiihtolomalaisten tuomana Hannu ja Armi-Tuulia Niemen matkustaessa lappiin. Tekivät koukkausliikkeen perheineen Murtovaaran kautta, jossa Timo Mannisen luona vietin lepopäivääni.
Kiitoksia vielä kovasti ja toivottavasti lomasuksi sujui mukavasti.

Oma äitee oli ollut tällä kertaa pakkausvastuussa ja hienosti oli Tactical Foodpackit pakattu sekä oikeat työkalut että varusteet pahvilaatikoihin. Kiitos paljon! Myös sinulle Heidi-kulta,
kun löysit ja tilasit oikeat varusteet täydennykseksi. Mies levänneenä ja kamat huollettuna oli Rajahiihto jatkuva Hossasta Onkamoa kohti.

Matkaa taittuikin hienossa säässä, josta olenkin saanut täällä nauttia reilut neljä viikkoa niin, että mielenkiinnolla odotin edessä olevan Oulangan kansallispuiston maisemia. Vuotunki-nimistä kylää lähestyessäni silmiini osui Pohjolan Pirtin mainos latukahvilan sijainnista ja tarjottavista. ”Avoinna”, riemuitsin mielessäni ja muutamia pitkiä potkuja myöhemmin ihastelin hienoa kahvilan sisustusta nauttien herkullisista suolaisista ja makeista.
Mukaan lähti vielä emännän pakastimen inventoinnin jälkeen kilo hernekeittoa, kanelipulla ja mustikkapiirakan pala. Iltaleirissä sitten valelin piirakan vaniljanmakuisella proteiinijuomalla, ja olihan se hyvää.

Kuusinkijokea seurailevaa tietä kohti takarajaa hiihtäessäni pysähtyi kohdalleni musta maasturi. Tämä perhe oli Rahkosia(?) Kalajoelta viettämässä lomaa mökillään. Yhteisen ihmettelyn jälkeen, että täällä näkyy muitakin, otin mielelläni vastaan tarjotun kolajuoman ja tyhjensin luvalla parin kilon roskapussin mökkitien suloon.Tämän Rajahiihdon yksi ehdottomia mausteita on ollut vieraanvaraisuus, jota eri ihmisten taholta saa kokea.

Iltalenkille lähtenyt perheenäiti tavoitti minut suksineen, ja juteltiin vaeltamisesta sekä kokemuksista niillä. Kilometrit menivät mukavasti jutellessa, kunnes minun oli lähdettävä laskeutumaan jokilaaksoon. Aiemmin tapaamani rajamies vinkkasi kelkkaurasta jokivarteen laavulle. Ei olisi tullut pimeässä hiihtämisestä mitään ilman uraa, kun joki sijaitsee jyrkkien rinteiden välissä. Laavun löydettyäni yövyin siihen helmipöllön soidessa taustalla.

Seuraavana päivänä Oulangan puistoon päästyäni ihmettelin sen vanhaa puustoa ja jykeviä petäjiä sekä näiden ikivanhoja kelopuita. Hienosti oksien koukerot sojottivat sinne tänne antaen jokaiselle kelolle oman ”luonteensa.”

Oulankajoen ylityksen jälkeen kohtasin kelkkapartion, joka oli erään kelopuumökin edustalla pyörähtämässä. Tiesivät kertoa mökin salvanneen timpurin nimen, ja niin hienosti oli kelot varattu ja nurkat viimeistellyt, että kuvata piti. Kuulin myös partion jatkavan vyöhykkeen takarajaa pohjoiseen.Tämä nosti kummasti mielialaa, kun tiesi pohjan kestävän minua ja vetämystä.

Mieliala kyllä tasaantui nopeasti nähdessäni poikkisuuntaiset, jyrkät vaaran rinteet, jotka tulisi nousta ja heti pian laskea katkomatta itseään tahi välineitä. Sukset pois jaloista, ota sauvoineen kouriin ja hieman konttaamistyyliä muistuttavalla tavalla ylös. Alaspäin rinnettä mennessä täytyy pureutua kantapäällä rinteeseen pitäen ahkioon koko ajan tuntuma, ettei se pääse kiihdyksiin ja viemään miestä mukanaan. Jokaisella jalka suorana hypyllä toivoisi polvilumpion ja kelkkauran kestävän.

Ahma siinä oli lompsinut takarajan uraa ja kynsinyt mäntyjen tyviä ja kuseksinut sinne tänne. En sitten tiedä oliko kyseessä naaraan viehkeyden esitys vai uroksen uho. Kansallispuiston laaja soistunut erämaa oli hieno metsäisine saarekkeineen soilla, joissa kasvoi vanhaa puustoa ja seassa käkkyröitä keloja. Arvelin kesäaikaan kulkemisen olevan vieläkin hankalampaa näillä rämein, eikä hyttysistäkään ole varmasti puutetta.

Onkamoa lähestyttäessä naapurin puolella vaarat kasvoivat ja niitä oli mukava kuvailla taustoiksi. Meikäläistenkin vaarat laajenivat jo metsäisinä, aukkojen kirjomina. Oli aika hakeutua lepopäiväksi varatulle mökille johtavan tien luo ja jättää hetkeksi latvoissa ilkkuvat ukkometsot ja jaloista lähtevät teeret. Otamme revanssin.

-Jukka