Tervehdys,

On ollut hieno etappi tämä Vätsärin ja Kaldoaivin kauttakulku Nuorgamia kohti. On päässyt tuntemaan yksinolemista ja autiutta. Näitä korosti vielä se, että noustiin Inarin itä- ja koillisosien havumetsistä kuusen sekä Vätsärin pohjoisosien männyn metsärajan ulkopuolelle Kaldoaivin paljakan tunturikoivikoihin. Oli selkeää havaita tämä näin talvivaelluksella, kun lehtipuista uupui lehdet.

Käpytikka ja -lintu jäivät taakse ja korvautuivat tiheämmällä riekkokannalla ja pohjoisempana kiirunoilla. Etapilla näin myös kuukkeleita, maakotkan, piekanan ja lapin tiaisen.

On sitten kivistä, louheista ja kumpareista nuo Inarin ja Vätsärin seudut! Onneksi lunta on nyt sitten tullut, että oli mahdollista ohittaa nämä hankalat maastot ehjin nahoin ja varustein. Oon ihan huoleilla kaatuillut vaarojen ja mäkien rinteitä laskiessani, joten siinäkin mielessä on ollut kiitollista paiskautua lumen peittämälle louhikolle. Ihmeesti omanarvontunnon rippeet hangelta keräiltyäni on saanut todeta, että tappiotta selvittiin tästäkin. Ympärille ei edes tarvi vilkuilla peläten jonkun nähneen.

On se tämä ihmeseutua lukemattomine lampineen, puroineen ja vaaroineen.
Täytyy joskus sulan maan aikana tulla käymään ja selvittämään miten täällä liikutaan. Toivottavasti sain kuviini jäämään jotain siitä laajuudesta, jota täällä voi kokea.

On ollut hienoa seurata matkan aikana kevään tuloa ja päivän pitenemistä. Auringon säteily voimistuu sitä mukaa kun maapallon akselin pohjoinen pallonpuolisko kallistuu aurinkoa kohti. Havupuiden pakkasyön huurruttamat neulaset sulavat ja puun tyvien tumma parkki lämpiää paljastaen kuntan puun juurella. Säteilyn tuntee iholla asti istuessaan pulkan päällä syömässä, tai niskassa ja käsivarsilla pulkkaa vetäessään.
Lumikin sirottaa valon ympäriinsä niin, että 9-10:00 maissa on oltava aurinkolasit jo puettuna. Nenä ja poskipäät kesii, mutta parranreuhka suojaa muuten kasvoja. Ei ole muuten puhelin auennut face ID:lla pitkään aikaan.

Vätsäristä Näätämöön saavuttuani ihmettelin pientä, mutta virkeää kylää, eikä tarvinnut kauaa arpoa syödäkö termoksessa tekeytyvä annos vai valita lautaselleen Nord1-Market kauppias Jari Kekäleen paistamaa makaroonilaatikkoa, kanankoipea ja valkosipulikermaperunoita. Tähän lisäksi täytetty kanapatonki (jonka unohdin maksaa, hoidetaan), olutta, kaksi mukia kahvia ja munkkirinkeli.

Puheen kääntyessä Jarin kanssa tästä keidashetkestä omaan matkaani, toivat he makkaramestari Timo Moilasen kanssa loppumatkan evääksi lihaisia poromakkaroita! Kiitos teille. Oli viisautta syödä ensin ja sitten vasta suunnata marketin tarjonnan pariin. Eväspussi oli kompaktimpi sulloa pulkkaan.

On ollut hieno kokea matkan hankikannot edes näin viimeisellä 100 kilometrin matkalla! Ylämailla Surnupäältä alkaen aina tänne Nuorgamin liepeille saakka on viimainen tuuli pakannut pöllyävän lumen 3-5 cm:n kohvakanneksi lumipatjan päälle ja tässä on päässyt sujuttamaan ojentaen jalkaansa niin, että lonkan koukistaja soi.

Erikoisen hiihtokokemuksen ovat tarjonneet harmaat pilvipoutasäät täällä tunturissa, kun ei erota taivasta maasta tai tömpärettä tahi kuoppaa edessään. Näkee edessään vain tunturikoivujen nousevan taivasta kohti ja tajuaa siitä odottaa nousevaa rinnettä. Kumpuilevan maaston taas vetovastuksen hellittäessä tai lisääntyessä.

Sitä on Näätämöstä lähtien uskaltanut antaa toivon pikkuhiljaa kasvaa perillepääsyn mahdollisuudesta. Kaldoaivin erämaata noin sata kilometriä hiihtäessäni on ilon tunne päässyt ryöpsähtämään ajoittain pintaan, joka pohjalaisella miehellä tarkoittaa suupielten kääntymistä ylöspäin ja silmäkulmakin kostumaan, tuulesta, todetessani, että tämähän taitaa sittenkin valmistua. Sitä meinaa olla vaikea uskoa, kun on niin vahvasti orientoitunut ”päivä vain ja hetki kerrallansa” -tilaan epätoivon välttääkseen edessä olevasta pitkäkestoisesta 90 päivän ja 1 700 kilometrin kokonaismatkasta.
Rytmi, rutiini, ravinto. Niistä vielä kirjoitan, kunhan myöhemmin tokenen Nuorgamiin perille päästyäni.

Toissapäivänä autiotuvassa ja eilen Pulmanki-järveä hiihtäessäni raikasi varakännykästä koneellista musiikkia, kuten Daruden ”Warrior” ja Ben Böhmer&Tinlickerin ”Run Away” feat. Felix Raphael tunnelmaa nostattamassa.

Heidi, läheiset, ystävät, sukulaiset, huoltojoukot, uudet tutut, tukijat ja kannustajat: Kiitos! Tänään perillä.

Isälle.

-Jukka